Toimin yrityksessä, jossa itseohjautuvuus on ensiluokkalaisen tärkeää. Toisaalta se on turhauttavaa, mutta antaa myös mahdollisuuksia toteuttaa suunnitelmiaan ja ideoitaan melko vapaasti. Yritys on halukas toimimaan pioneerina alan vihertämisessä, joten minulla on käytössäni erinomainen tutkimuskenttä ympäristöjohtamisen kehittämiseen.

Diplomityöni aihe alkaa tarkentua, sikäli kun olen ymmärtänyt itseohjautuvuuden ja omatoimisuuden merkityksen, ja miettinyt yksinkertaisesti mitä minun itseni mielestä on mielenkiintoista tutkia. Aiheeksi olen ehdottanut seuraavaa: The meaning of active environmental management in the office-based business. Aihe tarvitsee vielä rajausta, mutta varsinaisen tutkimusongelman määrittämisessä toivoisinkin mielipidettä myös yrityksestä.

Kyseessä olevan yrityksen asenteet kuvaavat erinomaisesti vallalla olevaa yleistä mielipidettä yritysten vihertämiskäytännöissä. Kiinnostusta on, osaamista ei. Tavoitteita ja velvotteita tulee myös valtionohjauksen sekä kuluttajalähtöisten markkinoiden taholta, joten pelkän viherryskäytäntöjen harrastelun pohjalla ei enää voida toimia.

Talouden taantuman lopullista vaikutusta yritysten liiketoimintoihin arvaillaan vielä, mutta yksi on varmaa: kaiken toiminnan on oltava järkevää yritystoiminnan kannalta. Se määrittää reunaehdot myös yrityksessä tehtäville toimille resurssienkäytön tehostamiseksi.

Ympäristöjohtaminen niin energia- kuin varsinaisen ympäristöjotamisen näkökulmasta voi ja sen pitää olla osa liiketoiminnan, tuotteiden ja energiatehokkuuden suunnittelua sekä osa markkinoiden kehittymisen seurantaa.