Globaalit linjaukset ilmastonsuojelussa ovat tuoneet uusia haasteita myös yrittäjyyteen. Toisaalta haasteet ovat yrittäjille myös kiistattomia mahdollisuuksia; aina joku näkee liiketoiminnan paikan siellä, missä muut kiristelevät hampaitaan säädösten muuttuessa. Alkuun ympäristötyötä puskevat tekijät olivat myyttejä, kertoo Foundation for Research on Economics & the Environment:n puheenjohtaja, tohtori John A. Baden artikkelissaan ”Environmental Myths”. Pelkoja herättivät uutiset luonnonvarojen loppumisesta ja suuri osa seurausten vaikutuksista koski kuluttajien käyttäytymistä. Ohjeistuksen pääpaino oli siinä, mitä voi ostaa ja kuinka käyttäytyä. Kun pelko on suurin, helposti mitattavat suureet ja tulokset auttavat jäsentämään tietoa; ilmastonmuutos piti siis saada taloudellisten tunnuslukujen piiriin. Tämä vaatii tuekseen liiketoimintaa: yrittäjyyttä ympäristöalalle.

Mikäli hallitus tai kansainväliset yhteisöt säätävät ilmastonmuutokseen liittyvää lainsäädäntöä, jonkun täytyy toimittaa ja myydä yrityksille niiden muutoksessaan tarvitsemia tuotteita sekä asiantuntijuutta ja osaamista, kirjoittaa Foundation for Research on Economics & the Environment (FREE):n varapuheenjohtaja Pete Geddes artikkelissaan ”The Business of Climate Change”     . Nykyisin ympäristötyö on edistynyt jo niin paljon, että helpot valinnat ja muutokset on jo tehty. Nyt ympäristöystävällisemmät toimenpiteet vaativat entistä valikoituneempaa osaamista ja erikoistumisen kaventumista. Tämä on luonut markkinat uudelle yrittäjyyden suuntaukselle, ympäristöyrittäjyydelle, Geddes selvittää.
Vaikka alun perin suuntaus muutokseen ympäristövastuussa lähti pakosta, ovat yrittäjät järjestään innovatiivisia kehittäjiä parhaasta päästä. Yrittämiselle ominaista on haastaa perinteisiä käsityksiä ja keksiä uusia keinoja täyttää kuluttajien ja sidosryhmien tarpeita ja mieltymyksiä. Ympäristötyössä yrittäjyyden ohella bisneksen nopean kasvuun ovat olleet vaikuttamassa aktivistit, ja yhdessä nämä ryhmät ovat saaneet suuren yleisön kiinnostumaan ja vaatimaan yhtiöiltä ympäristövastuuta, sekä Geddes että Baden linjaavat artikkeleissaan.
John A. Badenin (Filosofian tohtori ja FREEN puheenjohtaja) mukaan menestyvät ympäristöalan yrittäjät ymmärtävätkin, että heidän täytyy tulla tiiviiksi osaksi paikallista yhteisöä ja yhteiskuntaa. Pienillä muutoksilla saavutetaan usein suurimmat saavutukset, sillä yrittäjien ei ole kannattavaa olettaa ihmisten, asiakkaiden muuttavan entisiä tapojaan ja arvojaan pikaisesti. Artikkelissaan ”Environmental Entrepreneurship: A New Shade of Green” Baden uskoo ympäristöalan yrittäjien täyttävän aukon kuluttajien tiedon ja toiminnan välillä, jonka poliitikot ja byrokratia jättävät jälkeensä jatkuvilla muutoksilla ja kehityksellä. Yrittäjät vastaavat epätietoisuuden aiheuttamaan pelkoon.
Artikkelissaan ”Environmental Entrepreneurs” Baden uskoo seuraavan suuren aallon ympäristötyön saralla olevan ympäristöalan yrittäjyydessä. Näkyvissä olevat liiketoimintamahdollisuudet kannustavat yhä uusia yrittäjiä lähtemään alalle. Pelkkä taloudellinen mallintaminen ei kuitenkaan jätä tarpeeksi tilaa yrittäjyydelle, Baden uskoo, vaikka yritysten perimmäinen tarkoitus onkin tuottaa omistajilleen taloudellista toimeentuloa. Ympäristönalan yrittäjille ja ympäristönsuojelun kanssa työskenteleville on usein ominaista myös aito kiinnostus ja into työtään kohtaan, Baden pohtii artikkelissaan ”Environmental Entrepreneurship: A New Shade of Green”.  Pelkkä rahanhimo ei riitä pitkänlinjan menestymiseen yrittäjänä, vaan mukaan tarvitaan aito innostus ja palo asiaansa kohtaan. Baden opettaakin yliopisto-opiskelijoitaan ajattelemaan yrittäjyydestä seuraavasti: ’”Kaikki tekevät töitä rakkauden ja rahan vuoksi, eikä kukaan saa koskaan tarpeeksi kumpaakaan.” Tämä pätee erinomaisesti myös ympäristöalan yrittäjiin.’
Poliitikkojen taholta yrittäjyyteen haluttaisiin kannustaa yhä uusia toimijoita. Yhteiskunnan näkökulmasta yrittäjät ovat kuin ”kokkeja, jotka luovat uusia ja parempia annoksia aineksista ja yhdistelmistä, joita ei ennen ole ollut, tai joita ei ole vielä tajuttu hyödyntää”, Baden kertoo Environmental Entrepreneurs-artikkelissaan. Yrittäjät pystyvät vastaamaan nopeasti tilanteiden muutoksiin ja uusiin käänteisiin. Aiemmin ei nähty yrittäjyyden merkitystä ympäristötyölle, ennemminkin sen tarkoitus oli tuoda hallitusohjelmiin säväys vastuullisesta ohjelmasta.
Nyt kansainväliset yhteisöt ja kansalliset ympäristöohjelmat ovat pitäneet huolen siitä, että hallitukset ovat innokkaita tukemaan yrittäjyyttä erityisesti ympäristöalalla. Potentiaali yrittäjien roolissa ympäristöongelmien ratkaisuissa ja hallinnassa on huomattu ja sitä halutaan vaalia sekä edistää parhaiden mahdollisuuksien mukaan, Baden kirjoittaa. Nyt käytännössä onkin näkyvissä ympäristöliitto hallitusten, asiantuntijoiden, tutkijoiden sekä ympäristöalan yrittäjien välillä. Muutos vaatii aikaa, energiaa ja taitoa poliittisen tahtotilan lisäksi, mutta saa aikaan muutosta asenteissa ja liiketoimintamahdollisuuksissa, Pete Geddes toivoo. Kaiken kaikkiaan Geddes kirjoittaa suhtautuvansa hiukan varauksella investointeihin, joiden menestyminen ja toteutuminen ovat kiinni vain poliittisesta tahtotilasta tai hyvästä ideasta. Konkreettisia toimia kaivataan näytöiksi ja tulosten aikaansaamisen vakuudeksi niin yritystoiminnan kuin itse yrittäjyyden edistämisen tueksikin.
Miten sitten luodaan lisää yrittäjyyttä? Kukaan ei tiedä, eivätkä ekonomistit voi suoraan mallintaa vastausta taloudellisilla työkaluillaan. Puheenjohtaja Badenin mukaan (Environmental Entrepreneurship: A New Shade of Green) yhdistelmä syntyy kestävästä ja vastuullisesta tulevaisuudesta haaveilevien ihmisten ja visioitaan toteuttavien ympäristöalan yrittäjien rinnakkaistoiminnasta. ”Rakkautta eikä rahaa saa koskaan tarpeekseen”- periaate määrää sen, että ympäristö hyötyy, kun ympäristövastuullisesta toiminnasta tehdään kannattava bisnes; markkinavoimien lakien mukaan yhdistettynä poliittisen toiminnan hedelmiin ja yhteiskunnan asenteisiin.
Ympäristövastuullisen toiminnan kannattavuus ja sitä mukaa yleistyminen palvelee kaikkia tahoja. Ilmastonmuutos varmistaa sen, että päämäärät ovat yhteneväiset; muutos pelottaa, jolloin ihmiset ovat valmiita ottamaan vastaan uusia keinoja ja vastauksia toimenpiteisiin ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Yrittäjyyden kannalta tilanne on suotuisa kansainvälisesti, kansallisella tasolla sekä melkein alalla kuin alalla, Pete Geddes toteaa rohkaisevasti.
 
Kirjoitus on etätehtävänä suoritettu tiivistelmä valikoiduista yrittäjyyteen liittyvistä englanninkielisistä artikkeleista kurssille Yrityksen perustaminen.
 
Lähdeartikkelit:
Baden, John A. 2010. Environmental Entrepreneurs. [Artikkeli Foundation for Research on Economics & the Environment (FREE):n internetsivuilla] Julkaistu: 18.8.2010 [viitattu: 3.2.2011]. Saatavissa: http://www.free-eco.org/articleDisplay.php?id=733.
Baden, John A. 1998. Environmental Entrepreneurship: A New Shade of Green. [Artikkeli lehdessä the Bozeman Daily Chronicle]. Julkaistu: 1.9.1998 [viitattu: 3.2.2011]. Saatavissa: http://www.free-eco.org/articleDisplay.php?id=191.
Baden, John A. 2010. Environmental Myths. [Artikkeli Foundation for Research on Economics & the Environment (FREE):n Internetsivuilla] Julkaistu: 3.2.2010 [viitattu 3.2.2011]. Saatavissa: http://www.free-eco.org/articleDisplay.php?id=704.
Geddes, Pete. 2010. The Business of Climate Change. [Artikkeli Foundation for Research on Economics & the Environment (FREE):n internetsivuilla] Julkaistu: 7.4.2010 [viitattu 3.2.2011]. Saatavissa: http://www.free-eco.org/articleDisplay.php?id=713.