Aiemmin jo varoittelinkin mahdollisista muuttopuuhista Viherpesua-blogissa. Nyt asia realisoituu.

Jatkossa Viherpesua-blogi päivittyy bloggerin blogialustalla, ja löytyy siis osoitteesta www.viherpesua.blogspot.com.

Vanhat kirjoitukset jäävät talteen tänne vanhalle alustalle. Lämpimästi tervetuloa seurailemaan blogia uuteen osoitteeseen!

Ympäristövastuusta on tullut jokseenkin kuuma peruna. Saksassa, jota hehkutetaan ympäristötietoisuuden edelläkävijäksi (kuinka suuri osa  on propagandaa ja taitavaa markkinointiviestintää?), vihreät ottivat jo vaalivoiton ydinvoimavastaisuudellaan ja ympäristöarvoillaan. Ympäristön hyvinvointi ja vastuullisuus vaihtoehtona valtapuolueille? Jopa niin, että isommat puolueet ovat silläkin maailman kolkalla alkaneet alleviivata omia vihreitä arvojaan. Ja mitä maailma edellä, sitä Suomessa perässä. Vihreällä on monta eri sävyä, niimpä niin.

Hyvä että edes näin, vaikka tietysti olisi suotavaa ympäristöarvojen olevan jo perussettiä. Vähän niin kuin tuotekehityksessä ja muotivirtauksissa: aluksi suvussa ollut auto on ollut ylellisyyden perikuva, sitten niitä on alkanut kerääntyä nurkkiin riesaksi asti ja lopulta kaikkein eliiteimmät pyrkivät olemaan jo ilman autoa keskustassa. Tosin sillä varauksella, että voidaan silti lentää muutamalle reissulle vuosittain, työmatkojen lisäksi tietysti. Ja siis onhan Espoon-kodin tallissa toki citymaasturi, mutta lasketaanko sitä, jos vain perheen kuopus ajaa sillä?

Tekosyitä ja selityksiähän ihmisillä, politiikoilla ja yrityksillä toki riittää, miksei asioita tehdä toisin. Diplomityöni osana tehty tutkimus antoi teorian tueksi selvää osviittaa siitä, että ympäristövastuullisilla teoilla on positiivista vaikutusta liiketoimintaan. Jopa pienet teot voivat auttaa, mutta todellisiin ratkaisuihin päästäkseen johdon täytyy olla hyvin sitoutunut hankkeeseen ja henkilöstöltä pitää löytyä motivaatiota muutosprosessin toteuttamiseen. Johdon tehtävähän henkilöstöä on tietysti motivoida (Kuka katsoi viime tuotantokauden Diiliä? Siinähän Hjallis pehmeään tyyliinsä opasti kohdistamaan annetun rahasumman myyntipalkkiona henkilökunnalle, ei alennuksina kansalle, jos parasta mahdollista myyntiä tavoitellaan.), muttei tietenkään ole pahitteeksi, mikäli henkilöstön syvistä riveistä löytyisi joku asiasta aidosti innostunut "vertaistukihenkilö". Oikeilla työkaluilla muutos on siis mahdollinen ja kannattavakin.

Minua kiinnostaisi tutkia, kuinka ympäristövastuullisuutta on yrityksissä viety eteenpäin, miten siitä on viestitty ja kuinka prosessi on vaikuttanut yrityksen liiketoimintaan. Mitkä ovat motiivit prosessiin lähtemiselle? Millaista palautetta on saatu asiakkailta? Onko sidosryhmiä otettu mukaan prosessiin? Ovatko vaikutukset näkyneet sen viimeisen viivan alla?

Yksittäisistä yrityksistä tietysti näitä tarinoita kuulee ja kappas vaan, kun yrityksen viestintävastaaja onkin kirjoittanut hienon jutun puunistutustalkoista tyky-päivänä. Ja ei siinä mitään pahaa olekaan! Haluaisinkin koota aineistoa yhteen, saada kiinni siitä punaisesta langasta, mitä todellisia vaikutuksia ympäristövastuullisuuden lisäämisellä on yritykseen. Voisihan jo muutosprosessinsa toteuttaneiden lisäksi joukkoon ottaa innostuneita koeyrityksiä aloittamaan vihertymisprosessin. Jahas, meneeköhän tämä nyt jatko-opiskelujen varovaiseksi pohtimiseksi?

Nollahypoteesihan on, että vaikutukset ovat positiivisia niin muodostuvan yrityskuvan kuin kulurakenteenkin suhteen. Riskinä on prosessin laantuminen ja siten viherpesijän maineen saaminen, jollei tiedotuista muutoksista ja uusista periaatteista pystytä pitämään kiinni. Vaakakupissa tosin on prosessin onnistuessa vireämpi tilanne varauskirjassa, pienentyneet kustannukset sekä vähentyneet ympäristövaikutukset ja siten helpommin saavutettavat viranomaisten asettamat velvoitteet. Ei se pelaa, joka pelkää, mutta tässä tapauksessa riskin voimakkuuteen pystyy itse osallistuja vaikuttamaan merkittävästi. Katsotaan miten tilanne etenee!

Diplomityöni aiheesta on valmis ja parhaillaan painossa. Ohessa tänään kirjoitettu DI-vaiheen kypsyysnäyte. Otsikko toimi tehtävänantona.

Yrityksen vihertymisprosessilla tarkoitetaan sen operatiivisten toimintojen aiheuttamien ympäristövaikutusten huomioimista ja pienentämistä. Yrityksen vihertymisprosessissa on tarkoituksena konkreettisesti vähentää yrityksen aiheuttamaa ympäristökuormaa. Yrityksen tuottaman tuotteen aiheuttamat ympäristövaikutukset voivat niinikään olla osa viherrysprosessia päähuomion ollessa kuitenkin itse operatiivisessa toiminnassa.

Yrityksen vihertymisprosessissa on kyse sisäisestä muutosprosessista, vaikka se parhaimmillaan saattaakin vaikuttaa yrityksen toimintaverkkoihin laajemminkin. Huomiota vaativat muutokset esimerkiksi liiketoimintakentässä ulkoisesti saattavat kuitenkin vaikuttaa negatiivisesti vihertymisprosessin jatkumiseen. Jos johto säilyy motivoituneena ja sitoutuneena muutosprosessiin, vihertyminen voi jatkua. Vihertymisprosessin jatkamiseksi kaikissa tilanteissa ulkopuolelta tuleviin vaikutuksiin voidaan varautua luomalla prosessin alkuvaiheessa konkreettinen ympäristöohjeitus, joka sulautetaan osaksi normaalia toimintakulttuuria. Kyseessä ovat esimerkiksi palo- ja turvallisuusmääräyksiin rinnastettavissa olevat ohjeet, joita jokainen henkilöstön jäsen sitoutuu noudattamaan. Näin vihertymisprosessin aikana luodut säännöt säilyvät voimassa myös ulkopuolisten muutosten kourissa, ja lisäksi ne siirtyvät osana normaalia perehdytystä aina seuraaville uusille työntekijöille. Näin vihertymisprosessi on jatkuvaa parantamista ympäristöystävällisyyden maksimoimiseksi.

Pitkien päivien pakerruksen jälkeen voin viimein kirjoittaa blogiin. Olen rajoittanut nettiajan minimiin, sillä työpöydällä on ollut diplomityön palauttaminen sekä viimeisten tenttien suorittaminen. Yksi tentti on enää jäljellä, ja sitten vuorossa valmistumisen suhteen on enää paperisotaa ja muutamaa reissua lappeen Rantaan. Kevät alkaa näyttää valoisalta!

Olen miettinyt muutosjohtamista diplomityön osana ja pähkäillyt nykyistä gurukulttuuria. On gurumarkkinointia, on talousguruja ja vieläpä ajattelugurujakin sekä perinteisiä joogaguruja. Innovoinnin kannalta gurujen seuraaminen on mielestäni ajanhukkausta. Mitään uutta kun ei ole ennen keksitty. Toki, pyörää ei ole tarvetta keksiä uudelleen, innovaation määritelmien mukaan summattuna riittää, kun asian esittää eri tavalla ja saa siitä aikaan taloudellista hyötyä. Toisilta aloilta tuttuja toimintatapoja voidaan esimerkiksi jalkauttaa uusiin yhteyksiin, ja siten saada aikaan valtavia ilmiöitä. Mutta siinäpä se, omaguru älysi siirtää asian irti totutusta yhteydestä ja siirtää sen uusiin ympyröihin.

Olen seurannut puolella silmällä Jamie Oliverin ruokavallankumouksesta kertovaa tv-sarjaa. Jamie's Food Ministeryn ajatus on siis levittää terveellisen ruuan tietoutta ja opettaa kokkaustaitoja yhtäaikaisesti kansalaisille ja yrityksille, vaikuttaa sitä kautta laajempiin piireihin (esim. kuntaan ja jopa valtioon ja sen virallisiin ravintosuosituksiin). Ajattelin, että miksipä ei vastaavan voisi ajatella toimivan ympäristövastuun saralla? Ihmisethän siellä yrityksissä töitä tekevät ja kunnassa päättävät, joten vaikuttamalla suoraan ihmisiin päästään kiinni muutosprosessiin tehokkaimmin.

Pääkaupunkiseudulla toimiva Ilmastoinfohan on edelläkävijä tämän tyyppisessä toiminnassa. Siellä on jopa perustettu aivan konkreettinen paikka, jonne ihmiset voivat mennä katsomaan ja kysymään ympäristövastuuasioista (sama on käytössä Jamiella ruokavallankumouksessaan). Tällä ympäristövastuunedistäjäorganisaatiolla pitää kuitenkin olla aktiivinen ote; esimerkiksi yrityksille pitää aktiivisesti ilmoittaa mahdollisuudesta kehittää toimintaansa yhteistyössä, esimerkiksi järjestää seminaareja ja koulutuksia, jonne voi tulla yrityksestä porukkaa joka sitoutuu pitämään vastaavaan koulutuksen yrityksessään. Tapahtumiin pitää kutsua alueen bloggareita, jotta sanoma leviää, nuoret pitäisi ottaa mukaan omalla tavallaan (bändikisa ympäristöteemoista?), entä millaista olisi taide ympäristövasttuulisuutta kuvaavassa näyttelyssä? Ei se riitä, jos Suomen kokoisessa maassa toimii yksi ilmastoinfo pk-seudulla. Onhan tämä valtio aika paljon muutakin, kuin Helsinki-Vantaa-Espoo (uskokaa tai älkää).

Totuus on, että ihmiset ovat peloissaan ja huolissaan ilmastonmuutoksen edessä. Myös luonnonkatastrofit vaikuttavat yritysten ja ihmisten ympäristövastuun kantamiseen. Japanin järistys, tsunami ja (tällä hetkellä mahdollinen) ydinonnettomuus pistävät ympäristöarvoja uusiksi jokaiselle. Ydintuho voi laajeta maailmanlaajuiseksi pahimmillaan, ja viedä oikeutemme melko puhtaaseen luontoon myös täällä Suomessa, jossa on jokamiehenoikeuksien nojalla totuttu nauttimaan metsän antimista ja liikkumisesta luonnossa. Kansainvälisyys ympäristövastuuasioissa on tätä päivää, myös kehä 3:n ulkopuolella. Konkreettinen paikka ilmasto- ja ympäristötyölle voisi auttaa ihmisiä epätietoisuudessa antamalla kohtaamisen kokemuksen.

Resurssipulaan kilpistyvät toimialariippumattomat ongelmat nyky-yhteiskunnassa. Suurin murheenkryyni on luonnollisesti rahan puutos, sillä raha tuo valtaa, ja valta pyörittää maailmaa. Niin yksilöt kuin yhteisötkin tarvitsevat pelimerkkejä toimiakseen, aivan samoin kuin kaikesta toiminnasta syntyy ympäristövaikutuksia. Ympäristövaikutuksilla on siis nopeasti pääteltynä selvä syy-seuraussuhde rahan käytön, yleisemmin resurssien käytön kanssa.

Cleantech tarjoaa ympäristöä säästävää teknologiaa. Paremmalla ja parhaimmalla nykyaikaisella tekniikalla siis pyritään säästämään resursseja ja rahaa. Myöskin ympäristövastuullisempi toiminta on pääosiossa, mutta kysymys kuuluu, kuinka pitkälti ympäristöystävällisyys on arvo sinänsä, ja kuinka suurelta osin se on arvokasta etenkin välillisesti siitä saadun imagohyödyn ja siten kasvaneen liiketoiminnan kautta? Tähän mennessä kun kasvava kulutus syö jatkuvasti saavutetut hyödyt. Cleantech ja ympäristöä säästävät toimenpiteet saavat kokonaisvaikutukset laskuun vain kulutuksen todelliseen vähenemiseen yhdistettynä. Sormi pystyssä saarnaamalla maailma ei pelastu, sillä ahkerimmat kuluttajat ovat useinmiten niitä, joilla on tarkat käsitykset oikeuksistaan kunnolliseen elämään (=lue: yltäkylläiseen) ja etenkin siihen, kuinka maailmaa ei pelasteta.

Ihmiskunta on historian hämäristä kommunikoinut tarinoiden voimalla. Juttelin nykyisestä resurssipulasta mummoni kanssa tavallisella arkisella lounaalla. Häntä alkoi kamalasti naurattaa, ja hän kertoi tarinan.

15-vuotiaana mummo sai valita, lähteekö piiaksi naapuritaloon vai kaupunkiin oman onnensa nojaan. Piian ura tiedettiin jo, joten mummo oli katsonut parhaimmaksi lähteä kaupunkiin. Mukaan sai vain päällä olevat vaatteet ja rahan menolippua varten. Enempää ei ollut antaa. Työpaikka löytyi nöyrästi kysymällä, ja sitä myöten asiat alkoivat järjestyä. Työnteko piti lämpimänä ja ajatukset kasassa, vaikka varaa oli syödä vain kerran päivässä ja asumuksena oli pitkään puutalon varastosiipi, jossa maa näkyi lattialautojen välistä ja katto vuosi niin, että lasten sänkyjä piti siirtää vähän väliä sateella, että saivat pitää petinsä kuivana.

Nyt asiat ovat mallillaan, ja mummo sanoo eläneensä onnellisen elämän, mutta myöntää työnteon olleen ratkaisu moneen asiaan. Häntä kuitenkin vähän hymyilyttää nykyinen puhe puutteesta, resurssipulasta ja nokian mahdollisesti työttömistä insinööreistä, joiden tukiverkkoa rakennetaan jo ennen varsinaista työttömyyden realisoitumista. Hän on aina onnistunut elättämään perheensä ja hoitanut raha-asiat kunnialla; jos mitä hän naisen elämässä painottaa, niin sitä että oma työ pitää olla ja oma palkka. Ainakin minun kantiltani katsottaessa kovasta elämästä huolimatta mummo tähdensi, että kaupunkiin lähtö oli alunperin oma valinta ja että töitä on aina riittänyt, kun on kysynyt ja ollut valmis tekemään.

En tarkoita kirjoituksellani sitä, että paluuta entisaikojen kurjuuteen olisi syytä edistää. Tarina kertoo esimerkin siitä, että käsitykset kunnollisesta elämästä ovat kiinni katsojan näkökulmasta hyvin voimakkaasti. Kokonaiskulutuskäyttäytymiseen on tultava muutos, jotta primääriset resurssit, eli luonnonvarat , riittäisivät takaamaan kunnollisen elämän myös jälkipolville. Naiivi usko kansainvälisesti sitovaan ilmastosopimukseen edistää "sit kun"-ajattelua: sitovat päästömääräykset astuvat voimaan sit kun ilmastosopimus on ratifioitu. Kiina voi ehkä mahdollisesti tulla mukaan sit kun Yhdysvallat tulee kanssa. EU tarkistaa direktiivejään sit kun... Yritykset panostavat ympäristövastuuseen sit kun... Sit voi vaan olla liian myöhäistä. Muutosta on jo havaittavissa, mutta kysymys kuuluu, onko muutosvauhti ilman sitovia elementtejä tarpeeksi nopea? Kaikki kilpistyy taas resurssipulaan; jostain se rahoitus sille ympäristötyöllekin pitäisi löytää. Jostain se innostunut työntekijäkin pitäisi kaivaa, ja hänelle palkkarahat.

Yhteiskunnan muutoksessa ympäristövastuulliseksi ja ympäristöystävälliseksi ei ole kyse 2-dimensioisesta hahmottamiskyvystä. Markkinoilla vaatimusketju tuotteen/toiminnan muuttamiseksi lähtee loppukuluttajilta (joilla joko on tai ei ole varaa valita ympäristövastuullista vaihtoehtoa). Samaan aikaa hallinto ja kansainväliset yhteisöt kehittelevät suuntia, jotka olisivat hyväksi ympäristölle (ja taloudelle). Yritykset kehittävät näiden tahojen työntämänä uusia ratkaisuja, joita yksilöt ja yhteisöt resursseistaan riippuen voivat hyödyntää. Monimutkaisesta sopasta voi vakioida yhden muuttujan: toiminta liikkuu suuntaan, jossa kokonaisvaikutus on kannattava. Muut seuraavat perässä tai kuihtuvat pois.